Tietoa pelistä

Ryhmäkilpailu 2016 -pelin ideana on haastaa ryhmät selviytymään noin vuorokauden ajan taistellen toisiaan vastaan ja suorittaen samalla monipuolisia rasteja ja pelinjohdolta saatavia tehtäviä. Ryhmien toiminta arvostellaan muun muassa rastien pisteytyksen ja tehtävien suoritusten perusteella. Tehtävät ja muu kommunikointi pelinjohdon ja ryhmien välillä tapahtuu GSM-verkon välityksellä.

Pelinjohto tarjoaa ryhmien johtajille tarvittavan viestikaluston, osan rastimateriaaleista, vesihuollon ja haavanauhat sekä tapaturman sattuessa lääkintähuollon. Ryhmät huolehtivat käytönnässä kaikesta muusta itse.

Peli alkaa ryhmäkohtaisesti porrastetusti lauantaina 9.7.2016 klo 13:00-16:00 ja päättyy 10.7.2016 sunnuntaina klo 15:00. Loppubriiffi pidetään pysäköintialueella.

Peli järjestetään puolustusvoimien harjoitusalueella Parolannumen Ilveskalliolla.

Ryhmät

Pelin pituuden ja luonteen vuoksi osallistuvilla ryhmillä on joitakin erityisiä vaatimuksia

Ryhmien vaatimukset

  • Ryhmäkoko 8-10 hlö. (Pisteytys suhteutetaan ryhmäkoon mukaan) <8hlö ryhmät maksavat 8hlö edestä pelimaksun
  • Ryhmänjohtajan tulee olla suorittanut asepalvelus.
  • Ryhmän tulee kyetä siirtymään kaikkien tapahtumassa tarvittavien henkilö- ja ryhmäkohtaisten varusteiden kanssa
  • Ikäraja väh. 18
  • Valmius toimia haastavissa olosuhteissa(mm. vesistönylitykset ym)
  • Yhtenäinen varustus/tunnistaminen (=esim sama maastopuku)
  • Huom. Atom Airsoftin kautta on mahdollista vuokrata airsoft-aseita ym. varusteita
  • Huom. Pelinjohto Ei tarjoa kuulia viime vuoden tavoin

Suositeltavat varusteet

  • Kompassi, tulentekovälineet ja valaisimia
  • 24h edestä ruokaa ja ruoanvalmistusvälineet
  • Tarvittaessa majoitustarvikeet/tukikohdan perustamistarvikkeet(esim pressu)
  • Säänmukainen varustus
  • Matkapuhelin, jossa kestää akku väh. 24h (pakollinen. Tehtävät jaetaan tekstiviesteitse)
  • Huomioliivit ja hätäensiaputarvikkeita

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen ryhmille avataan tammikuun aikana. Ryhmänjohtajat lähettävät ryhmän tiedot sähköpostitse pelinjohdolle osoitteeseen [javascript protected email address], minkä jälkeen pelinjohto antaa ryhmille jatko-ohjeet ilmoittautumisjärjestyksessä.
Lisätietoa ilmoittautumisesta

Maaliosasto

Maaliosaston tehtävänä on toimia pelinjärjestäjän työkaluna erilaisissa tehtävissä, kuten esimerkiksi vartiointi, tuhoamis, valvonta, ajoneuvosaattue jne. Maaliosaston tärkein tehtävä on kuitenkin häiritä muiden ryhmien toimintaa.

Pelimaksu on maaliosaston kohdalta hieman alhaisempi, johtuen osapuolen luonteesta. Maaliosasto majoittuu pelinjohdon tarjoamaan suurtelttaan. Maaliosastoryhmät voivat myös ottaa mukaan omia sotilastelttoja. Maaliosaston ikäraja on myös 18-vuotta ja ryhmäilmoittautumiset ovat toivottuja.

Huom. Homma saattaa sisältää paikoittain paljonkin seisoskelua/odottelua

Maaliosaston mönkijäpartiot

Osaston ainoa ja tärkein tehtävä on partioida aktiivisesti aleella etsien ryhmiä sekä suorittaen esim. satunnaisia oman osaston huoltotoimenpiteitä käyttäen apunaan mönkijöitä. Pelinjohdon kautta on mahdollista vuokrata mönkijä. Mönkijävuokran hinta on n. 250e/vkl sisältäen polttoaineet ja vakuutukset. Voit vuorkata mönkijän isommallekin porukalle ja sopia porukan kesken sen käytöstä. Mikään ei myös estä tuomasta omaa mönkijää peliin

Yhteistyökumppanit

Usein kysytyt kysymykset

Tapahtuma pyritään neuvottelemaan vapaaehtoiseksi harjoitukseksi, josta on mahdollista saada kertausharjoitusvuorokausia. Tiedotamme kh-vuorokausista lähempänä tapahtumaa sekä pyrimme tekemään niiden hakemisen mahdollisimman vaivattomaksi.
Rinkan kantaminen ja siirtymät riippuvat ryhmän valitsemasta lähestymistavasta ja varustuksesta. Jokaisella ryhmällä on oma "tukikohta"/respapaikka, minne ryhmä voi kokoontua huoltamaan taisteluiden/tehtävien välissä.
Ryhmän maksimikoko on 10hlö. Minimikokoa ei ole rajoitettu, mutta ryhmän tulee kuitenkin maksaa vähintään 8hlö edestä pelimaksu.
Kovemmilla viritysrajoilla pyritään mm. siihen, että tuli voidaan avata jo kauempaa sekä tarkkuuskiväärien hyödyn tasapainottamiseen.
Kilpailun tarkoitus on haastaa pelaajan niin yksilö- kuin ryhmätasollakin. Ryhmien suoritukset kuitenkin pisteytetään.
Lähtökohtaisesti haemme peliin ryhmiä jotka pystyvät toimimaan yhdessä ainakin 24h. Koulutus ja kunto ovat toissijaisia, sillä jokaisella ryhmällä on varmasti omat vahvuutensa joilla paikata muita "ominaisuuksia". Odotamme kuitenkin vähintään ryhmänjohtajalta mm. suunnistustaitoa, 18v ikää ja suoritettua fyysistä asepalvelusta.
Kyllä voi. Airsoft-aseita voi vuokrata Atom Airsoftin kautta. Ryhmällä tulisi olla yhteinäinen varustus, oli se sitten maastopuku tai jokin muu eräilyhenkinen vaate.
Kantamukset kannattaa suunnitella siten, että niillä pärjää 24h metsässä ja vettä tulisi olla mukana vähintään 3l per pelaaja.
Kompassi riittää. Pelinjohto tarjoaa alueesta 1:50 000 MGRS-koordinaatistolla varustetun kartan.
Pelinjohto käyttää pelissä VHF/UHF taajuuksia, jotka poikkeavat perinteisistä PMR-tajuuksista. Omia radiopuhelimia voi käyttää, mutta vastapuolen kuuntelua ei ole mitenkään rajoitettu. Pelinjohto tarjoaa ryhmien johtajille yhden VHF/UHF taajuudelle kykenevän radiopuhelin yhdellä akulla varayhteydeksi pelinjohtoon.

Säännöt

Osumat:

  • Pelaaja haavoittuu yhdestä kuulan osumasta, minkä jälkeen pelaaja voidaan lääkitä pelinjohdon tarjoamalla sideharsolla.
  • Ryhmällä on sideharsoja hallussaan rajallinen määrä, mutta niiden käyttöä ei ole muuten rajoitettu, eli yksittäinen pelaaja voidaan siis lääkitä useamman kerran.
  • Aseosumat rikkovat pelaajan aseen, jonka voi korjata uudelleensyntymispaikalla
  • Näyttävät eläytymiskuolemat ovat suositeltavia
  • Pelaaja tulee konkreettisesti sitoa osumakohtaan

Uudelleensyntyminen:

Pelinjohto määrittää jokaiselle ryhmälle oman alueen minne ryhmä voi perustaa uudelleensyntymispisteen. Uudelleensyntyminen tapahtuu aina ryhmäkohtaisesti. Uudelleensyntyessä ryhmä saa takaisin käyttöönsä haavoittuneiden pelaajien sideharsot. Rastiosuuden aikana ryhmän uudelleensyntymisalueena toimii seuraava rasti.

Ajoneuvot:

  • Pelissä on käytössä sekä ingame- että offgame-ajoneuvoja. Offgame-ajoneuvot on merkitty erikseen.
  • Osa ajoneuvoista kulkee teloilla ja näinollen varsinkaan em. ajoneuvojen läheisyyteen ei tule mennä ajoneuvon ollessa käynnissä, ellei organisaattori erikseen ohjeista.
  • Muutenkin ajoneuvojen läheisyydessä tulee noudattaa erityistä varovaisuutta.
  • Organisaattori käskee erikseen ajoneuvoon nousun tms. ajoneuvoon liittyvät toimet.
  • Ajoneuvojen tuhoamisesta ym. kulun rajoittamisesta ohjeistetaan erikseen tehtäväkohtaisesti.

Rastit ja tehtävät:

Peli perustuu erilaisten rastien ja tehtävien suorittamiseen, joista saa pelin voittamiseen tarvittavia pisteitä.
  • Rasteja voi olla esimerkiksi tiedustelu, lääkintä, vesistön ylitys, haavoittuneen hoito, ake-reaktiorata tmv. ryhmän toimintaa mittaava tehtävä.
  • Tehtäviä voi olla esimerkiksi ajoneuvosaattueen tuhoaminen, henkilön saatto, kohteen tuhoaminen, tiedustelu jne.
Ryhmät taistelevat keskenään koko tapahtuman ajan
Alueella toimii myös maaliosasto, joka valvoo aluetta ja aktiivisesti yrittää häiritä ryhmien toimintaa

Viritysrajat:

Jokainen airsoft-ase kronotetaan ennen pelikentälle siirtymistä. Aseiden maksimilähtöenergiat mitataan pelikuulalla. Itselataavaan kertatulen, kertatulen tai konekiväärien viritysrajan sisälle menevän aseen tulee mallintaa vastaavaan käyttöön tarkoitettua tuliasetta. Kaikkien yli 1.6J tehoisten aseiden kanssa pelaavien tulee kantaa mukanaan matalatehoisempaa vara-asetta lähitilanteita varten, eli esimerkiksi pistoolia

  • Puoliautomaattisiksi tarkkuuskivääreiksi sopii esimerkiksi. SPR, SR-25, Dragunov, M14 jne.
  • Konekivääreiksi sopivat esim. M249, M60, RPK jne.
  • Hicap-lippaat ovat kiellettyjä (pl. tulitukiaseet).
  • Ake-kylässä ei saa käyttää yli 1.6J tehoisia aseita.
  • Ake-kylässä sarjatulen ampuminen kielletty
Joule 0.20g 0.25g 0.28g 0.36g 0.40g 0.43g
Sarjatuli: 1.6J 126m/s 113m/s 107m/s
Konekiväärit: 2,25J 150m/s 134m/s 126m/s
Itselataava kertatuli: 2.6J 161m/s 144m/s 136m/s 120m/s 114m/s 109m/s
Kertatuli: 4J 200m/s 178m/s 169m/s 149m/s 141m/s 136m/s

Kuularajoitukset

  • Sarjatuliaseet: 50/lipas
  • Konekiväärit: 2000/kannu
  • Puoliautomaattitarkkuuskiväärit: 30/lipas
  • Kertatulitarkkuuskiväärit: 15/lipas
  • Pistoolit: 30/lipas

Paineilmatoimiset airsoft-aseet (SMP, Polarstar, Daytonagun etc.)

Paineilmatoimisten airsoft-aseiden kanssa on käytettävä sellaista regulaattoria, josta löytyy mahdollisuus sinetille.
Tälläinen löytyy esim. Redlinen tai Ninja LPR:n regulaattoreista.

Pelimaksu:

Pelimaksulla rahoitetaan mm. GPS-paikantimien hankinnat, pyrotekniikka, taistelunjohtojärjestelmän kustannukset, peliajoneuvojen/aggrien polttoaineet, huolto(mm. vesi joudutaan tuomaan alueelle), tehtäviin liittyvät tarvikkeet ja paljon muuta mikä selviää vasta pelissä.
Ryhmien maksimikoko on 10hlö, mutta minimikokoa ei ole rajoitettu. Ryhmän tulee maksaa vähintään 8hlö edestä pelimaksu.

Pyrotekniikka:

Pelissä käytetään pyrotekniikkaa vain pelinjohdon ohjeistamana. Mahdollisesta kuulon suojaamisesta käsketään erikseen.

Pelialue:

  • Pelialueena on Parolannnummen Ilveskallion harjoitusalue.
  • Käytössä oleva alue on kooltaan n. 625 ha.
  • Alueen rajat on merkitty ilmoittautumisen yhteydessä jaettaviin karttoihin. GPS-paikannuksen avulla pelinjohto voi ilmoittaa mikäli olette vaarassa eksyä rajojen ulkopuolelle.
  • Jaettavissa kartoissa on merkitty tärkeät paikat peitepistein, sekä kartassa on MGRS koordinaatisto.
  • Tulenteko pelialueella on sallittu vain erikseen merkityillä paikoilla.

Huolto:

Ryhmä voi tilata pelinjohdolta mm. veden, kuulien ym. tarvikkeiden täydennystä. Tilaaminen tapahtuu tekstiviesteitse. Pieniä tavaroita, mukaanlukien ryhmän vara-aseen, voi myös jättää pelinjohdolle myöhemmin toimitettavaksi.

Kommunikointi:

Ensisijainen pelillinen kommunikointi pelinjohdon suuntaan tapahtuu pääsääntöisesti tekstiviestitse GSM-verkon välityksellä tai VHF/UHF-radiolla. Kommunikoinnissa korostuu ryhmän sijainti, mikä määrittää mm. radion kantavuuden alueella. Pelinjohto jakaa tehtävät, rastit ym. pelillisen tiedon ryhmille tekstiviesteillä, mikä edellyttää ryhmänjohtajalta puhelimen seuraamista.

Maaliosaston ja pelinjohdon radioliikenne toteutetaan VIRVE-verkon välityksellä. Suosittelemme maaliosastolle hankkimaan THR-880(i) –malliin sopivan korvakuulokkeen peliä varten.

VHF/UHF -verkossa toimittaessa tulee ottaa huomioon, että kaikki ryhmät ovat samoilla taajuuksilla, eikä näinollen radion välityksellä kannata antaa esim. koordinaatteja, vaan käyttää kartassa olevia ryhmäkohtaisia peitepisteitä.

Esim. ”Sijaintimme on papa15 suuntaan 35-00 250m”
Pelinjohdon radiokutsu: Pelinjohto
Ryhmien radiokutsut: [ryhmän nimi + 10], esim. Alpha10

Tapaturmat:

Hätätapauksissa tulee olla aina yhteydessä pelinjohtoon puhelimitse. Tarvittaessa soita hätänumeroon ja järjestä opastus paikalle.
  • Pelinhohdon puhelinnumero: 0400 232630
  • Pelialueen osoite: Ilveskalliontie 157, Hattula

Uutiset

8.12.2015 Sivusto avattu

RYHMÄKILPAILU 2016 -tapahtuman sivusto on avattu. Kysymykset ja kehitysehdotukset voi esittää sähköpostitse: [javascript protected email address]

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen avataan 1.1.2016 klo 20:00

Peliin ilmoittaudutaan kuulaportin kautta. Ryhmät lähettävät sähköpostia pelinjohdolle ja pelinjohto antaa lisäohjeet ilmoittautumisjärjestyksessä.

Ryhmät

Lähetä sähköpostia osoitteeseen [javascript protected email address] otsikolla "Ryhmäkilpailu ryhmäilmoittautuminen" Ilmoita viestissä ryhmäsi kokoonpano, nimet, syntymäajat ja roolit.

50€ / pelaaja

Maaliosasto

Ilmoittautuminen maaliosastolle tapahtuu suoraan kuulaportin kautta.
Ilmoittaudu maaliosastoon

25€ / pelaaja

Yhteystiedot

Alueen tarkemmat osoitetiedot ja ilmoittautumispaikka ilmoitetaan ryhmille erikseen sähköpostitse.

  • 0400232630
  • [javascript protected email address]